Maailman vesipäivä, ”Water at risk” – seminaari


Water at risk – seminaari oli tällä kertaa joko harvinaisen mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä tai sitten olin vain muutoin sopivan vastaanottavassa tilassa. On hyvä aika ajoin muistuttaa myös itselle, kuinka monessa paikassa maailmassa vedestä on joko laadullisesti tai määrällisesti pulaa. Kun tuon ajatuksen kytkee siihen, että omasta vesijalanjäljestämme lähes puolet syntyy maamme ulkopuolella, alkaa vastuu painaa myös tällaista tavallista pallontallaajaa.

Globaalin katastrofitilanteen lisäksi jäi mietityttämään, kuinka monessa kohtaa vanha ja uusi tuntuu törmäävän. Toisaalta pitkään maailmaa tallanneiden kokemus ja näkemys, toisaalta  alan tuoreempien asiantuntijoiden ihan uudenlainen maailmankuva. Toisaalta kaipuu vanhoihin hyviin aikoihin ja toisaalta ymmärrys siitä, ettei menneeseen voi jäädä vaan täytyy mennä eteenpäin.

Seminaarin toisen päivän aamukahvipöydässä totesimme, että työelämän opintopolku on rikki. Monessa paikassa silta vanhan ja uuden välillä katkesi yhdeksänkymmentäluvun laman ja sieltä syntyneen tehostamiskulttuurin kautta. Lamavuosina töitä tekivät he, joilla töitä oli, ja uusia ei otettu. Aputyövoima rutistettiin minimiin ja junioreita ei palkattu. Työtä vaille jääneet nuoret joko jatkoivat opintojaan tai etsiytyivät toisille urille. Tilanne ei koskaan täysin korjautunut. Tehostamisen ja tekniikan kehittymien myötä työpaikoilla ei ole enää pidetä nuorempaa suunnittelijaa tai mestaria vanhemman mukana oppimassa.

Yliopistoissa ja korkeakouluissa opitaan käytännön työelämää varten vain perustietopohja. Koulun jälkeen osataan omalta alalta sen verran oikeata asiaa, että voidaan hämätä ensimmäistä työnantajaa työsopimuksen aikaansaamiseksi. Joillakin vahvasti uuteen tietoon pohjautuvilla aloilla voi olla toki toisinkin ja parhaat osaajat löytyvät suoraan koulun penkiltä. Perinteisillä aloilla, kuten vesihuollosta, on paljon perinteiseen käsityötaitoon verrattavissa olevaa osaamista, joka omaksutaan vasta käytännön kautta. Käytännön vesihuolto on pohjimmiltaan paljon perinteistä insinööriosaamista, kuten rakentamista, maan kaivua, konetekniikkaa, virtausoppia, kemiaa ja projektinjohtoa.

Millä tavoin koulutusta ja koulutuksen jälkeistä työelämään kotoutumista tulisi kehittää, että perinteinen osaaminen ei katoa? Tällä hetkellä isojen hankkeiden yhteydessä tuskaillaan, mistä löydetään ammattitaitoinen projektinvetäjä siirtolinjahankkeeseen tai kokenut urakoitsija jätevedenpuhdistamon koneistourakkaan. Onneksi on yhteinen eurooppalainen markkina-alue, jonka varassa kokeneita tekijöitä voi etsiä muualtakin. Haetaanko osaajat jatkossa Suomen ulkopuolelta vai olisiko asialle syytä tehdä jotakin.

Uuden ja vanhan välinen kuilu näkyy toisesta suunnasta valtakunnan kärkihankkeen, vesihuollon vientiponnisteluiden, kautta. Perinteistä vesihuolto-osaamista olisi kyllä tarjolla, mutta asiakasta ja maksajaa ei oikein tunnu löytyvän. Etsitäänkö ideaa ja viennin uusia vetureita jotenkin väärästä suunnasta? Ehkä se ei onnistukaan nykyisen osaamisen keräämisellä vientiponnisteluiksi. Vesihuolto-osaamisemme on rakennettu paikallisiin tarpeisiin ja kansainvälinen kokemuskin on kartutettu toisenlaisesta toimintaympäristöstä. Olemmeko me vanhan liiton vesihuolto-osaajat jääneet aikaan, jolloin vienti toimi tukien varassa. Erimuotoisen kehitysavun turvin on rakennettu vesihuoltoa Arabimaissa, Afrikassa, Kiinassa, Venäjällä ja ties missä muualla. Nuo vanhat hyvät ajat tuskin enää palaavat. Tulevaisuudessa vesihuollon viennin on pakko löytää ihan oikeita maksavia asiakkaita.

Suomi on maailman mittakaavassa pieni yhteisö. Suomen vesihuolto on kenties sitäkin pienempi. Liiketoiminnan suunnasta katsoen pieni ei voi pelata suurella massalla. Pieni tarkoittaa väistämättä tarvetta erikoistua. Erikoistuminen kapealle sektorille puolestaan tarkoittaa, että on pakko toimia mahdollisimman globaalisti. Jos haluaa pärjätä kapealla sektorilla, on pakko olla koko maailma leikkikenttänä. Seminaarissa esitetty ajatus, että uudet innovaatiot tulevat perinteisen vesihuollon ulkopuolelta, pitää varmasti isolta osin paikkansa. Suomessa on silti paljon myös vesihuollon osaamista, jota kannattaisi hyödyntää. Vapaassa maassa, jossa vaatimukset ympäristön puhtaudelle ovat tiukat, on hyvä kehittää uutta. Ehkä riittää, jos tarjoamme riittävän kasvatusalustan, opponointipohjan ja mahdollisuudet uudelle.

Ratkaistavia ongelmia vesihuollossa kyllä riittää. Veden laadun ja määrän turvaaminen hanassa, pohjavesissä ja vesistöissä myös tulevaisuudessa on tärkeää. Kuinka päästään eroon uusita ongelmista kuten mikromuoveista, lääkejäämistä ja muista mikropollutanteista. Käsitelläänkö uudet ongelmat jätevedenpuhdistamoilla vai siirrytäänkö enemmän syntypaikkalajitteluun, kuten jätehuollossa on tehty. Kuinka huolehdimme omalla vastuullamme olevasta vesijalanjäljestä ja ennen kaikkea sen puhtaudesta myös rajojemme ulkopuolella.

Kaikki kietoutuu lopulta yhteen.  Perinteinen vesihuoltoon kuuluva insinöörikäsityö ja sen osaaminen ovat jäämässä eläkkeelle poistuvien harteille. Nuoremmalta polvelta jää helposti huomaamatta, kuinka myös perinteisellä insinööriosaamisella on oma itseisarvonsa. Toisaalta perinteiden kantajat eivät aina osaa omassa kuplassaan nähdä maailman mahdollisuuksia samalla tavoin, kuin suoraan kansainvälisiksi kasvaneet nuoremmat sukupolvet. On syntynyt uusi ja vanha, joilla molemmilla olisi toisilleen paljon annettavaa. Tämä tuntuu erityisen hyvin kristallisoituvan pitkät perinteet omaavan vesihuolto-osaamisen parissa.

korkealla

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s